Mikä helvetin Open?

Jos minulle olisi kolme vuotta sitten sanottu, että aion (semi-)innoissani karsia CrossFitin maailmanmestaruuskisoihin tietäen, että tulen todennäköisesti sijoittumaan viimeisen sadan tuhannen joukkoon, olisin nauranut paskaisesti. CrossFit Open on maailman suurin urheilutapahtuma. Se on karsinta lajin maailmanmestaruuskilpailuun. Viime vuonna openeihin osallistui yli 300.000 ihmistä 175 eri maasta. Openeista karsiutuvat etenevät oman alueensa Regionalseihin, joista parhaimmisto yltää itse Gameseihin. Siis sinne, missä dottirit, baileyt, fraserit ja froningit taistelevat maailman kovakuntoisimman titteleistä. Palataanpa kuitenkin vielä Openeihin.

Openit ovat avoimet kaikille. Siis ihan kelle tahansa, harrastit CrossFittiä tai et. Kuka tahansa ikään tai kuntoon katsomatta voi osallistua maksamalla 20 dollarin osallistumismaksun. Niin sanottujen RX-sarjojen (yleiset sarjat) lisäksi tarjolla on skaalattua sarjaa, jossa liikkeet ovat helpotettuja, sekä masters-sarja, teinit-sarja ja uusimpana esi-mastersit 35-39-vuotiaat.

Openit tulevat olemaan viisiviikkoinen “suck-fest”, jolloin joka viikko keskiviikko-torstai -välisenä yönä Suomen aikaa julkistetaan kyseisen viikon laji. Meillä Härässä lauantai tulee olemaan pääpäivä, jolloin sali muuttuu festarialueeksi, ja kaikilla päivän tunneilla tehdään kyseisen viikon open-treeni. Meillä on kunnianhimoinen tavoite, että ihan jokaikinen jäsen tekee ainakin yhden open-treenin, skaalattuna tai rx’nä.

Itse osallistuin ensimmäistä kertaa openeihin viime vuonna. Kokemus oli päräyttävä, pelottava, vapauttava. En tiennyt, että treeniä voi jännittää niin paljon. Siis huom., ihminen joka tietää, ettei tule pärjäämään kokonaiskarsinnassa ts. “sillä ei ole niin väliä ja teet tämän vain itsesi takia”, ja silti jännitin treenejä enemmän kuin synnytystä. Ensimmäisen karsinnan jälkeen juoksin vessaan oksentamaan. Ehkä siitä openeissa onkin tosiasiassa kyse. Pääkopan hallitsemisesta. Kun kello laskee 3…2…1… GO! ja tuomari vieressä arvioi jokaisen liikkeesi, kyllä panokset ovat asteen kovemmat kuin perustreeneissä. Oman jännityselementin tuo vertailtavuus. Osallistuessasi openeihin, altistat omat tuloksesi koko maailman nähtäviksi. Siitä ei kuitenkaan kannata välittää. Avoimuus ja läpinäkyvyys ovat arvoja, joita tarvitsemme yhä enemmän näinä aikoina. Loppuvuodesta osallistuin Winter Warin karsintaan ja taisin olla lopulta sijalla 98/112, siis aivan häntäpäässä! Hävettikö? Ei todellakaan. Tituleeraan edelleen itseäni Suomen TOP100 crossfittariksi.

Mutta niitä positiivisia asioita? Openeissa vuosittain tuhannet ihmiset ylittävät itsensä. Viime vuonna en tiennyt saavani chest-to-bareja, mutta pakon edessähän ne menivät. Toes-to-baritkin taisivat olla uusi juttu. Kun yhteen lajiin tuli mukaan tuplanaruhypyt, oli pakko opetella nekin vihdoin. Yksi kaverini sai elämänsä ensimmäiset muscle-upit ja jengi hurrasi hulluna vieressä! Huonojakin hetkiä tulee, kun liikkuvuus ei riitäkään liikkeeseen tai painot ovat liian raskaat. Parasta kuitenkin on itsensä ylittäminen. Rohkaisen aivan jokaikistä Härkäthletea ja CrossFittaria ympäri Suomen nyt rekisteröitymään ja osallistumaan viiden viikon treenifestareille. Sinun ei tarvitse olla paras tai edes kärkipäässä. Tärkeintä on haastaa oma kroppa ja mieli tekemään jotain, joka lähtökohtaisesti tuntuu aivan paskalta idealta. Siis ihan oikeasti maailmanmestaruuskisoihin karsiminen? Really? KYLLÄ. Usko minua, se todellakin kannattaa.

DO IT: https://games.crossfit.com/cf/login?returnTo=%2Fregister%2Fathlete&flow=games

-Alina

Kirjoittaja on yksi CrossFit Härän omistajista, joka rakastaa thrustereita, vihaa wall balleja ja jolla on sairaalloinen suhde viime vuoden 16.5 treeniin.

16.1 oli viime vuonna mukava 20 minuutin koitos sisältäen chest-to-bareja, overhead walking lungeja sekä burpeita.

Advertisements

3 thoughts on “Mikä helvetin Open?

  1. Itse asiassa se on torstain ja perjantain välinen yö kun lajit julkaistetaan. Vuoden parasta viihdettä katsoa lajijulkistuksia aamiaisen ääressä. Ja taidetta olla näkemättä liikaa samalla kun aukaisee games.crossfit.com sivun.

    Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s